Vauvan tai alle kolmevuotiaan lapsen hoito
Tarjoan lempeää, asiantuntevaa ja luotettavaa vauvojen sekä taaperoiden hoitoa niin lyhyempiin, kuin jatkuvampiinkin tarpeisiin. Hoitaminen on lapsilähtöistä ja lapsen tarpeet sensitiivisesti huomioon ottavaa. Huomioin aina perheen yksilölliset toiveet ja tavat.
Koulutustaustaltani olen sairaanhoitaja YAMK ja imetysohjaaja. Hoivatessani hyödynnän kaikkea ymmärrystäni vauvan ja lapsen tarpeista, kehityksestä ja varhaisesta vuorovaikutuksesta.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen työskennellyt vastasyntyneiden teho- ja hoitoyksikössä sekä lastensuojelun kentällä perheiden parissa. Olen kohdannut vanhempia erilaisissa elämäntilanteissa - myös silloin, kun yhteisen elämän alku on ollut kuormittava, pelottava tai yksinäinen. Minulle tärkeää on, että sinä vanhempana tulet kohdatuksi ja nähdyksi. Kanssani saat pysähtyä juuri sen äärelle, mikä tällä hetkellä tuntuu tärkeältä, kuormittaa tai mietityttää.
Voit hyödyntää hoitoapua esimerkiksi lepoon, harrastamiseen, töiden tekoon tai siihen, että saat kotona hetkeksi kädet vapaaksi. Vauvan hoivaamisen yhteydessä on mahdollisuus imetysohjaukseen sekä lempeään vauvahierontaan. Voin tehdä myös pieniä kodinaskareita, mikäli lapsi nukkuu tai aikaa askareille muutoin mahdollistuu hoidon ohella.
Minulla on hallussa vauvan ja lapsen ensiaputaidot.
Tapaan perheen ennen ensimmäistä hoitokertaa. Ensimmäinen tutustumistapaaminen, 45 min, on veloitukseton.